Menneet
YleistäMuutaAnimeunioniAnonymous |
Cosplay /
HiuksetHiukset ovat olennainen osa anime- ja manga-hahmoja, ja niitä ei saisi cosplayssa ylenkatsoa. Moni kaunis puku on menettänyt loistonsa sillä, että hiuksiin ei ole viitsitty panostaa lainkaan, ja jo pienelläkin vaivannäöllä saa paljon aikaan. Pääsääntöisesti hiuksissa käytetään joko omia hiuksia, peruukkia tai hiuslisäkkeitä. Omien hiusten muotoilu on eduksi silloin kun hahmon hiukset ovat melko normaalit, tai lähellä omia hiuksia. Rohkeus muuttaa omia hiuksia animehahmon tyyppiseksi on tietysti tarpeen. Peruukin käyttöä on syytä harkita jos omat hiukset poikkeavat huomattavasti cosplayattavan hahmon tukkalaitteesta, on väärän värinen tai muulla tavalla paljon työtä vaativa. Erityisen tuuheat tai runsaasti muotoilua kaipaavat kampaukset vaativat yleensä peruukin. Peruukkien ja omien hiusten lisäksi on myös muita vaihtoehtoja. Omien hiusten käytössä tulee huomioida se, että hiukset ovat päässäsi myös conin jälkeen. En suosittelisi tekemään hiuksillesi mitään sellaista, että et kehtaisi mennä seuraavana päivänä kouluun tai töihin. Hiustyypit vaihtelevat ihmisestä toiseen, toisella on taipuisat kutrit ja toisella taas piikkisuoraa, joten on tärkeää tietää etukäteen, millaiset omat hiuksesi ovat, jotta tiedät miten niitä pystyy muotoilemaan. Värjääminen ja muut sellaiset käsittelyt yleensä rikkovat hiusta ja näin ollen myös tekevät siitä taipuisamman, mutta myös kuluneemman näköisen. Terveet, hyväkuntoiset ja hyvin hoidetut hiukset ovat myös hyvännäköiset. Jos omia hiuksia tahtoo värjätä, voi niin tehdä joko käyttämällä kaupan kesto- tai sävytevärejä, tai käyttämällä värisuihketta. Spray-väriä saa ainakin Tiimareista, vapun tienoilla varmasti muualtakin. Spray-värin etuna on väliaikaisuus, eli sen saa pestyä pois paljon helpommin kuin sävytevärin, mutta suihkutettavalla värillä on tapana varista, eikä sillä tule kovin luonnollista lopputulosta, varsinkin jos on kovin paksut tai pitkät hiukset. Tiukkoihin kampauksiin tai lyhyisiin hiuksiin se voi kuitenkin soveltua erinomaisesti. Omia hiuksia voi muotoilla tavallisilla hiusmuotoiluaineilla, joita ovat esimerkiksi hiusneste, muotovaahto, hiuslakka, muotogeeli ja kiiltovaha. Jokaisen kampauksen pohjaksi olisi hyvä suihkauttaa jotakin hoitonestettä, sillä muotoilutuotteet yleensä rasittavat hiusta jonkin verran. Lopputuloksen kannalta tämä yleensä ei vaikuta juurikaan. Peruskampausta voi muovata haluamaansa suuntaan muotovaahdolla, joka yhdessä lakkasuihkauksen kanssa riittää normaalimpiin hiustyyleihin. Älä kuitenkaan puvunteon suhinassa unohda harjoitella kampauksen tekoa, kokeile kampauksen tekoa mieluiten useampia kertoja ennen tapahtumaa, ettei con-aamuna satu mitään yllätyksiä. Villimpiin ja enemmän animetyylisiin kampauksiin suosittelen vielä käytettävän muotoilugeeliä- tai vahaa. Garnierilta on tullut markkinoille uusi Manga Head-niminen muotoiluvaha, ja testiryhmämme mukaan sillä saa muotoiltua melko mahdottomia (eli mangamaisia) kampauksia normaaleihin hiuksiin. Animetyyliset piikikkäät kampaukset onnistuvat myös parhaiten vahalla, pyörittelemällä piikin kärkeä sormien välissä, kun sormissa on vähän vahaa. Toinen tapa on tietysti tupeeraaminen, jolla myös saa pöyheitä kampauksia ja villejä piikkejä. Tupeeraus itsessään rasittaa hiuksia hyvin paljon, ja yhdessä lakkahoidon kanssa vielä enemmän. Tupeeraus on siis sitä, että otetaan pieni nippu hiuksia ja kammataan latvasta tyveen (eli päätä kohti, eli just toisin päin kuin pitäisi), kunnes saavutetaan haluttu muoto. Välillä kannattaa suihkuttaa lakkaa tupeerauksen sekaan, jotta tupeerattu hiustuppo rakentuu ikäänkuin kerroksittain. Harjoitus tekee metsurin. Mutta oli tapa ja kampaus mikä tahansa, kannattaa viimeistellä kampaus tuhdilla suihkauksella hiuslakkaa, joita löytyy eri vahvuuksina kaupoista. Käyttötarkoitus ratkaisee vahvuusasteen, eli jos tarkoituksena on tosiaan vain viimeistellä, kannattaa valita melko mieto lakka. Vahvaa hiuslakkaa kannattaa hankkia jos mielii tukea kampaustaan melko paljon hiuslakalla. Kiiltovahaa voi käyttää joissain tapauksessa nimensä mukaisesti luomaan hiuksiin kiiltoa, joskin tätäkin kannattaa harjoitella etukäteen ja harkita, sillä oikeilla ihmisillä kiiltävät hiukset yleensä mielletään likaisiksi. Toisaalta, jos hiukset ovat esimerkiksi usean vaalennuksen jälkeen melko elottomassa kunnossa, voi kiiltovaha saada ne näyttämään hiukan terveemmiltä. |