Recent Changes - Search:

Menneet

Yleistä

Muuta

Animeunioni


Anonymous

Kankaat

Kangaskauppa on cosplayaajan paras kauppa. Suurista kangaskaupoista kuten Eurokangas saa suuresta valikoimasta tuotteita kohtuuhinnalla, ja voi olla varma että samaa tuotetta löytyy vielä seuraavanakin päivänä. Itse suosittelisin kuitenkin pienempiä kangaskauppoja, joita löytyy joka kaupungista yleensä useampi. Pikkukaupoissa on yleensä halvemmat hinnat, ja heillä melko varmasti on sellaisia erikoisuuksia, joita suuret kangaskaupat eivät uskalla varastoihinsa ottaa. Sitäpaitsi, usein pikkukauppojen myyjät ovat joustavampia loppuhinnankin suhteen, varsinkin jos heille juttelee mukavia.

Kangaskaupoissa, olivat ne sitten pieniä tai suuria, on aina myyjiä. He ovat kankaiden asiantuntijoita, ja jos on vähänkin epävarma, kannattaa heiltä kysyä kankaan käyttösoveltuvuudesta. Samoin heiltä voi mennä kysymään, jos ei tiedä lainkaan mitä kangasta käyttäisi johonkin, kun vie esimerkiksi kuvan mukaan tai selittää tarvitsevansa kangasta sellaiseen valkoiseen juhlamekkoon. Myyjä yleensä tarkentaa selostustasi kysymällä esimerkiksi että pitääkö sen laskeutua ja sensellaista, ja jos et ymmärrä kysymystä, voit taas kysyä. Myyjien tehtävänä on kuitenkin paitsi leikata kankaat ja rahastaa, myös opastaa ja ohjata kaikkien kankaiden suhteen.

Mitä kankaita sitten kannattaisi käyttää? Seuraavaksi hiukan erittelyä erilaisista kankaista.

Valkaisematon lakanakangas:" Jokaisen cosplayaajan peruskangas. Valkaisematon lakanakangas on halpaa, ja sitä kannattaa ostaa harjoittelutarkoitukseen. Lakanakankaasta voit tehdä cosplay-pukusi harjoitteluversion, jolloin huomaat jos ompeluprosessissa on jotain mitä sinun pitää huomioida oikeaa pukua tehdessäsi. Samoin lakanakangaspuvun pilalle meneminen ei harmita yhtä paljon kuin jonkun todella kalliista kankaasta tehdyn puvun.

Puuvillakankaat: Puuvilla on suosittu ja halpa materiaali, myös kankaissa. Puuvillaa saa eripaksuisina ja erivärisinä, ja se soveltuu hyvin moneen cosplay-asuun. Puuvilla ei kiillä eikä jousta, joten sitä on myös helppo ommella. Puuvillakangas on halpaa peruskangasta, jota voi suositella moneen eri tarkoitukseen.

Puuvilla kuitenkin rypistyy erittäin helposti, ja ryppyisenä ja huolittelemattomana näyttää todella huonolta! Liimattavilla tukikankailla tai tärkkäämällä voi parantaa puuvillan jäykkyyttä ja estää sen rypistymistä. Suuria kangasmääriä (esim. takit ja viitat) varten on parempi käyttää puuvillasekoitekankaita, joissa on esimerkiksi puolet kuidusta polyesteriä.

Yleiskangas: Ainakin Eurokangas on lanseerannut yleiskankaan "uutena" kangasnimikkeenä. Kyseessä on hiukan paksumpi puuvillakangas, joka on joka suhteessa niin helppo kangas kuin mahdollista. Soveltuu hyvin sellaisiin pukuihin, jotka eivät tarvitse mitään tiettyä ominaisuutta, kuten joustavuus tai kiilto.

Keinokuitukankaat/puolisynteettiset: Kankaita, jotka eivät ole luonnonkuitua (esim. villa, puuvilla, pellava, juutti) sanotaan keinokuitukankaiksi. Kangas voi olla joko täysin keinokankaista tehty (esimerkiksi viskoosi), tai se voi olla luonnonkuidusta valmistettu kangas johon on sekoitettu keinokuitua. Keinokuiduilla saadaan kankaisiin sellaisia ominaisuuksia, joita niillä ei muuten olisi. Yleisin esimerkki tästä on varmasti elastaani, jota lisätään kankaisiin antamaan sille joustoa. Muita ominaisuuksia on esimerkiksi kiiltävyys. Joustava kangas on siinä mielessä hyvä, että se joustaa päällä ja antaa anteeksi kaavoituksessa tehtyjä mittausvirheitä mutta joustavaa kangasta on myös hyvin vaikea ommella. Joustavaa kangasta ei saa ommellessa venyttää lainkaan, muuten siitä tulee kiharainen eikä mikään määrä silittämistä auta.

Satiini: Ensin yksi pieni asia: ""VÄLTÄ SATIINIA."" Satiini on kiiltävä ja melko halpa kangas, mutta sitä on pirullisen vaikea ommella. Satiini on myös kangas joka rypistyy helposti, eli sitä täytyy silittää hyvin usein. Jos teet puvun satiinista, sinulla kannattaa olla pieni, matkakokoinen silitysrauta mukanasi, sillä ryppyinen satiini näyttää rumalta. Kuten sanottu, satiinia on erittäin vaikea ommella, ja huonosti ommeltu satiini näyttää rumalta. Yleisin virhe, minkä cosplayaaja tekee on se, että valitsee satiinin sellaiseen pukuun johon se ei todellakaan kuulu. Esimerkiksi koulupuvun ei ole tarkoitus kiiltää, se ei ole juhlapuku, enkä näe mitään järkeä tehdä sitä satiinista. Tietysti animessa on useita pukuja, joihin satiini soveltuu erinomaisesti, kuten nyt vaikka joku Eternal Sailor Moonin upea valkoinen puku, jossa on pitkä laahus. Mieti pukusi käyttötarkoitusta, onko se hahmon päällä uniformu, arkiasu vai juhlapuku? Ellei vastaus ole ehdottomasti juhlapuku, suosittelen harkitsemaan jotakin muuta kangasta kuin satiini.

Sifonki: Sifonki on kaunis, harsomainen kangas, joka antaa cosplay-puvuille ilmavuutta ja keijumaista keveyttä. Sifonki on myös todella hauras kangas, joka rispaantuu jo matkalla kangaskaupasta kotiin. Sifonkia on mahdoton leikata kaavojen kanssa, sillä itse kangas on ohuempi, kevyempi ja liukkaampi kuin kaavapaperi. Sifonkia on myös erittäin vaikea ommella ja vielä vaikeampi purkaa. Se täytyy huolitella reunoistaan hyvin tarkkaan, ettei se rispaannu lisää. Kaiken kaikkiaan, sifonki on kaunis kangas mutta sitä ei suositella aloittelijoille.

Tafti: Tafti on tiivis, himmeäkiiltoinen silkkikangas, jota on jäykistetty kankaaseen lisätyillä kuormitusaineilla. Tafti on hyvä vaihtoehto satiinille, ja jäykkyytensä ansiosta soveltuu hyvin sellaisiin asuihin, joissa kankaan ei kuulu valua ihoa pitkin (esimerkiksi puhvihihat). Taftia on melko helppo ommella, tosin ompeleminen jättää selvät reiät kankaaseen, mikä tekee purkamisesta ja uudelleenompelemisesta hiukan vaarallista. Tafti ei myöskään ole niitä kaikkein kalleimpia kankaita.

Tylli: Tylli on kova, verkkomainen kangas jota käytetään suurimmaksi osaksi alusosana, yleensä alushameena. Tylliä löytyy kahta kovuutta, kovaa tylliä ja ns. morsiustylliä, joka on pehmeämpää. Tylli on erittäin hyödyllinen kangas cosplay-puvuissa, varsinkin jos cosplayaa mitään missä on hame. Usein cosplay-pukujen hameet ovat miltei vaakatasossa (vrt. Card Captor Sakura), jota ei voi saavuttaa mitenkään muuten kuin tyllialushameella. Tylli kohottaa päällä olevaa kangasta, ja mitä enemmän tyllikerroksia alushameeseen laittaa, sitä korkeammalle päällikangas nousee.

Vuorikangas: Vuorikangas on hyvin yleisesti käytetty cosplayaajien keskuudessa. Tosiasiassa sitä ei kuitenkaan saisi käyttää muualla kuin vuorissa tai pöytäliinana. Vuorikangas, samalla tavalla kuin satiini, on kiiltävä mutta rypistyy helposti ja sitä on melko vaikea ommella. Vuorikangas kuluu ja rispaantuu helposti. Jos aiot tehdä jotain vuorikankaasta cosplay-asuusi, kysy ensin myyjältä uskooko hän sen onnistuvan. Vuorikangas on halpaa ja sitä löytyy kaikissa sateenkaaren väreissä, mikä saa useimmat cosplayaajat valitsemaan sen. Taaskin kangas täytyy muistaa huolitella hyvin ja silittää usein.

Vinyyli/PVC/muovi/nahka: Vinyyli, PVC-muovi ja sensellaiset ovat melko kalliita ja vaikeasti työstettäviä kankaita. Molemmat ovat hyvin kiiltäviä, mutta eivät yleensä jousta. Myöskään nahka ei jousta, ellei siihen ole lisätty jotakin keinokuitua. Näistä kankaista tehtyjä vaatteita on hyvin vaikea saada sopimaan päälle, varsinkin jos niiden on tarkoitus olla ihonmyötäisiä. Suosittelisin ostamaan valmisvaatteen ja muokkaamaan sitä.

Edit - History - Print - Recent Changes - Search
Page last modified on 30.05.2007 18:07