Recent Changes - Search:

Menneet

Yleistä

Muuta

Animeunioni


Anonymous

Meikkaaminen

Meikki on toinen alue joka suurimmalta osalta cosplayaajia jää valitettavan usein vähälle. Tarkoituksena ei tietenkään ole tehdä sotamaalausta, ellei puku sitä vaadi. Useimmilla hahmoilla ei mitään varsinaista meikkiä edes ole, ja nuorimmat harrastajat voivat rauhassa jättää tavallisen meikin kokonaan tekemättä. Joissain tapauksissa kuitenkin cosplayattavalla hahmolla on jotakin meikkiä, esimerkiksi kasvomaaluksia tai vaikkapa erivärinen iho. Jos ostat cosplayta varten meikkejä tavaratalosta tai muusta tavallisesta kaupasta, kannattaa miettiä merkki omien resurssien mukaan. Esimerkiksi L'Oréal on hyvin kallis meikkimerkki, kun taas Anytime ja Maybelline ovat sieltä halvemmasta päästä. Jos aiot käyttää meikkiä vain conissa, en usko että sinun tarvitsee tuhlata älyttömiä määriä meikkeihin. Maskeeraukseen käytettävät värit (joita saa naamiaisliikkeistä) voivat olla joissain tapauksissa kalliimpia kuin tavalliset meikit, mutta niitä ei olekaan tarkoitus käyttää joka päivä.

Kasvomaalauksia varten suosittelen hankkimaan teattereissa ja sirkuksissa käytettäviä, vedenkestäviä ihomaaleja. Grimas on erittäin hyvä merkki tähän tarkoitukseen. Kasvomaaleja saa naamiaisliikkeistä kuten Punanaamio, Pilailupuoti tai Aprilli. Joissakin meikkaamiseen erikoistuneissa liikkeissä saattaa myös olla Grimas-sarjaa myynnissä. Ostaessasi värejä voit kysyä myyjältä tarkempia ohjeita, esimerkiksi millä väri lähtee pois tai millä sitä olisi hyvä levittää. Yleensä ihomaalit lähtevät meikinpoistoaineella tai muulla puhdistusaineella. Levittämisväline riippuu täysin halutusta kuviosta, isoille alueelle suosittelisin jonkinlaista sientä (esimerkiksi meikkisieni, levittyy tasaisesti) ja pieniin yksityiskohtiin sivellintä. Ole varovainen jos levität väriä silmien ympärille, suurin osa ihomaaleista nimittäin ärsyttää silmiä. Harjoittelu on tässä asiassa tärkeää, suosittelen tekemään muutaman koemaalauksen ennen conia. Samoin huomaat harjoittelussa mikäli väriä täytyy laittaa useampi kerros ennen kuin se peittää ihon kokonaan. Edellämainituista liikkeistä saa myös maskeerauspuuteria, joka sitoo ihomaalin erittäin pitävästi kiinni ihoon. Sen jälkeen maali kestää lämmön ja hikoilun paljon paremmin, jopa saunassa käymisen.

Tavallinen meikki on myös tärkeä osa cosplayta, sillä me suomalaiset olemme luonnostamme hyvin vaaleita. Jos puvussasi tai hiuksissasi/peruukissasi on kovin vahvoja värejä, suosittelen ehostamaan kasvojasi ainakin jossain määrin, etteivät piirteesi huku pukuun. Samalla tavalla kuin hiuksissakin, puhdas ja hyväkuntoinen iho on paitsi kaunis ja tasainen, mutta myös hyvä pohja hienolle meikille. Ennen mitään meikkiä olisi hyvä levittää kasvoille kosteusvoidetta, joka auttaa meikkiä pysymään paremmin ja toisaalta helpottaa sen pois ottamista meikinpoistoaineella.

Pohjameikillä tehdään sananmukaisesti pohja muulle ehostukselle, ja tämä käsittää meikkivoiteen, tarvittaessa peiteaineen ja puuterin. Meikkivoiteita on monenlaisia markkinoilla, on nestemäistä ja kiinteätä ja vaahtomaista ja vaikka mitä. Lopputuloksen kannalta meikkivoiteen muodolla ei oikeastaan ole väliä, joten eikun kokeilemaan. Sopiva väri löytyy myös testereitä kokeilemalla, eli ota pieni määrä meikkivoidetta ja hiero sitä kämmenelle. Se sävy, mikä heikoimmin erottuu ihostasi, on sinulle sopiva. Ota huomioon, että meikkivoiteen sävyt näyttävät erilaiselta ulkona kuin sisällä, joten parasta olisi käväistä ulkona meikkivoidepaletti kämmeneen hierottuna, jotta varmistuisit oikeasta sävystä. Meikkivoiteen levitys tapahtuu joko sormin tai meikkisienellä, ja hyvä sääntö olisi aloittaa keskeltä ja levittää ainetta ulospäin. Varo ettei kasvoillesi tai kaulallesi jää saumoja, eli muista levittää ainetta hiusrajaan asti ja häivyttää voide kunnolla esimerkiksi kaulalta tai leukaluilta. Mikäli ihollasi on virheitä (punoitusta, finnejä, ihottumaa), peitä ne peiteaineella. Peiteaineitakin saa sekä puikkomaisessa muodossa että huulikiiltoa muistuttavassa nestemäisessä muodossa. Levitä hiukan peiteainetta ongelmakohdan päälle ja häivytä reunat huolellisesti sienellä tai sormin. Älä kuitenkaan ole liian kriittinen, sillä aivan pienimpiä mokia ei kukaan näe. Jos laitat liikaa peiteainetta, tulee meikistä raskaan ja sotkuisen näköinen. Jos et laita puuteria, jää pohjameikkisi hyvin luonnollisen näköiseksi. Puuterilla saat meikatun näköisen pinnan, ja puuteria on syytä käyttää jos ihosi kiiltää kovin luonnostaan. Puuteri myös sitoo meikkiä paremmin, eli todennäköisyys sille että meikkisi lähtee valumaan pitkin poskia pienenee. Aurinkopuuteri (bronzing powder) on myös hyvä väline luomaan tervettä hehkua kasvoille. Aurinkopuuteria ei kuitenkaan levitetä koko kasvoille, vaan pelkästään kasvojen korkeimmille kohdille, esimerkiksi otsalle, nenänpieliin, poskipäille ja leualle. Jos cosplayaat japanilaista rock-tähteä, yritä löytää nk. livekuva puvun meikistä, eli joko lavalta tai ulkoa. Usein j-rock-kuvissa näkee vitivalkoiset, piirteettömän kasvot jotka on saatu aikaan valolla ja kovalla salamalla, ei meikillä. Hyvin harvoissa tapauksissa heillä on oikeasti maalattu kasvot valkoiseksi.

Pohjameikin jälkeen sinulla on (harjoittelun jälkeen) hyvä ja tasainen pohja, hiukan kuin kangas johon alat maalata piirteitäsi. (Tai hahmon piirteitä.) Kulmakarvat ovat hyvin tärkeä osa piirteitäsi, mutta kuten kaikessa muussakin meikissä, älä tee ylilyöntejä. Animehahmoilla, varsinkin tytöillä, on monta kertaa vain pikselin paksuiset viivat kulmakarvoina, mutta voit varmasti arvata että moinen ei näytä kauniilta oikealla ihmisellä. Kulmakarvoja voi nyppiä itse pinseteillä, mutta kauneushoitoloissa ja kampaamoissa voi myös käydä nypityttämässä kulmakarvansa pientä maksua vastaan. Useimmiten suomalaisten kulmakarvat ovat hyvin vaaleat, joten pieni väritys on usein paikallaan. Kaupoista löytyy kulmakyniä kaikenlaisissa sävyissä, mutta suosittelen valitsemaan sellaisen, mikä on korkeintaan kaksi astetta tummempi kuin omat kulmasi. Taidokas meikkaaja tietää mitä tekee ja voi ottaa riskejä tämänkin suhteen, mutta normaalikäyttäjällä on suuri vaara maalata kulmat liian tummaksi.

Silmien pohjustukseen riittää useimmiten pelkkä puuteri, mutta raskas con saattaa vaatia kunnon silmämeikinpohjustusvoidetta. Peruscosplaymeikki ei vaadi värikästä silmämeikkiä, mutta halutessaan voi kokeilla esimerkiksi mustavalkoista. Vaaleaa luomiväriä levitetään ensin koko luomelle tasaisesti, halutessaan myös alaluomelle. Tummempaa luomiväriä levitetään luomen molempiin "päihin", eli aivan silmän sisänurkkaan ja ulkonurkkaan. Rajat pitää häivyttää hyvin! Kajal-rajausta luomen sisäpuolelle en suosittele tekemään, sillä se ärsyttää silmiä, eikä sovellu esimerkiksi piilolinssejä käyttäville. Aivan ripsien tyveen silmäluomen päälle voi tehdä rajauksen joko rajaus- tai meikkikynällä, tai nestemäisellä eyelinerilla. Rajauksen tekoa kannattaa harjoitella paljon, ja varsinkin alussa ei kannata yrittää vetää koko luomen mittaista rajausta kerralla, vaan lyhyitä viivoja kerrallaan. Oma hahmo ja oma maku on tässäkin suhteessa hyvä tuomari. Alaluomelle voi myös tehdä rajauksen, tosin silloin sitä kannattaa häivyttää hiukan esimerkiksi pumpulipuikolla. Levitä aina ripsiväriä kun teet meikkiä, sillä muuten näytät paljaalta. Ripsivärejä löytyy markkinoilta vaikka kuinka paljon, ja oman kokemukseni perusteella suurin osa on melko samanlaisia. Yksikään ripsiväri ei näytä hyvältä ellei sitä osaa levittää oikein. Aloita levittäminen pitämällä harja aivan ripsien tyvessä kiinni. Liikuta harjaa vasemmalta oikealle samalla kun kierität sitä ympäri kohti latvoja, eli teet siksakkia ja ympyrää samalla. Kuulostaa hankalalta, mutta käytännössä paljon yksinkertaisempaa. Ripsikampa- tai harja on myös hyvä olla olemassa, jolla voi poistaa ripsivärin jättämät paakut. Tähän käy myös vanha puhdistettu hammasharja.

Huulet kannattaa perus-cosplay-meikissä jättää melko vähälle huomiolle, ellei hahmollasi nimenomaan ole huulipunaa. Taaskin hyvin hoidetut huulet, jotka eivät ole koppuraiset tai rohtuneet, näyttävät luonnostaan hyviltä. Hiukan huulikiiltoa voi toki suositella arkiseen cosplay-meikkiin. Jos kuitenkin levität huulipunaa, on hyvä pohjustaa huulet joko erillisellä huultenpohjustusvoiteella tai meikkivoiteella ja puuterilla. Huulipunaa (tai mitä väriä nyt laitatkaan) käytettäessä tulee aina rajata huulet ensin huultenrajauskynällä. Sopivan värinen meikkikynäkin käy. Ammattimeikkaajat sanovat että huulipunaa ei koskaan saa levittää suoraan puikosta, vaan esimerkiksi siveltimellä, koska tulos on tällöin paljon tasaisempi. Huulipunaa tulee myös lisätä päivän mittaan, sillä puhumisen aikana erittyvä sylki kuluttaa huulipunaa, puhumattakaan syömisestä tai vaikka suutelusta. Tässäkin suhteessa markkinoilta löytyy vaikka minkälaisia kestohuulipunia, ja oma löytyy vain kokeilemalla.

Conin jälkeen sinun täytyy ehdottomasti muistaa ottaa ihomaalit tai meikit pois ennen nukkumaan menoa. Meikit ja maalit rasittavat ihoa, varsinkin kasvojen ihoa, ja jos ne jättää vielä yöksi pintaan on naamasi paljon vanhemman ja rumemman näköinen seuraavana aamuna. Puhumattakaan tyynystäsi, joka on värjäytynyt mielenkiintoisen kirjavaksi. Meikit ja ihomaalit saa parhaiten poistettua meikinpoistolapuilla, jotka ovat siis meikinpoistoaineeseen dipattuja erikokoisia pyyhkeitä. Kahdenkymmenen kappalen paketti isoja meikinpoistolappuja saa esimerkiksi Euroihmeestä - eurolla. Perinteisempi mutta hiukan hankalampi tapa on ostaa meikinpoistoainetta, ja kastaa esimerkiksi pumpulilappuja siihen. Mitä enemmän meikkiä sinulla on päälläsi, sen enemmän ainetta ja pidemmän aikaa kuluu saada kaikki pois. Meikin poistamisen jälkeen olisikin hyvä vielä huuhdella kasvot/maalattu alue vedellä, ja levittää yöksi kosteusvoidetta. Tällöin iho ehtii palautua hyvin yön aikana, ja näytät hyvältä vielä seuraavanakin con-päivänä.

Edit - History - Print - Recent Changes - Search
Page last modified on 30.05.2007 18:07