Menneet
YleistäMuutaAnimeunioniAnonymous |
Cosplay /
PeruukitPeruukkien käyttö on melko yleistä Suomen cosplay-rintamalla, ja syystäkin. Synteettiset peruukit ovat melko halpoja, niitä saa kaikissa sateenkaaren väreissä ja peruukin voi ottaa pois conin jälkeen. Peruukkeja on siis kahdenlaisia, synteettisiä ja aitoja. Aidot peruukit ovat valmistettu oikeista hiuksista, joten ne ovat paljon luonnollisemmat, laadukkaammat ja ikävä kyllä myös kalliimmat. Aitoja peruukkeja ei tahdo Suomesta saada shokkiväreissä, ellei sellaista lähde sitten itse värjäämään. Peruukkiliikkeitä on ainakin isommissa kaupungeissa, pienemmissä voi kysellä vaikka kampaajalta. Peruukkiliike Kuokkanen Helsingissä on mainitsemisen arvoinen laadukkaista peruukeistaan. Aitoja peruukkeja voi käsitellä melkein kuin omia hiuksia, tarkempia tietoja voi kysellä peruukkiliikkeen myyjältä. Synteettiset peruukit taas ovat raa'asti sanottuna muovia, joten niitä ei voi käsitellä kuin omia hiuksia. Mutta ennen kuin rupeaa muotoilemaan peruukkiaan, on suositeltavaa ensin ostaa irtopää, eli sellainen styroksista valmistettu pää, jossa peruukkia voi työstää. Lisäksi suosittelen hankkimaan peruukkimyssyn, joka on ihonvärinen, hiukan uimalakin tapainen päähine, jota käytetään peruukin alla. Se pitää peruukin paremmin paikoillaan, sen alle saa hyvin piilotettua omat hiukset ja se estää peruukkia likaantumasta. Varsinaista peruukkimyssyä voi olla hankala löytää, mutta lasten sukkahousut käyvät hyvänä korvikkeena. Tällöin kannattaa ostaa sukkahousut peruukin värin mukaan. Suomessa synteettisiä peruukkeja saa naamiaisliikkeistä, kuten Punanaamio, Pilailupuoti ja Aprilli. Halloween-kaudella löytää peruukkeja myös tavallisista tavarataloista ja marketeista. Peruukkeja on myös mahdollista värjätä esimerkiksi sellaisilla tusseilla, jotka tarttuvat muoviin ja ovat vedenkestäviä. Kaikkein paras vaihtoehto olisivat alkoholipitoiset tussit, tosin niiden värivalikoima askarteluliikkeissä on melko rajallinen. Copic-tussit ovat yksi vaihtoehto, mutta ne eivät peruukeissa ole täysin vedenkestäviä. Osa väristä imeytyy kuituun, mutta osa huuhtoutuu pois. Jos peruukkia mielii värjätä Copic-tusseilla, on syytä huuhdella peruukki kylmällä vedellä värjäyksen jälkeen, jotta näkee oikean lopputuloksen. Tässä täytyy tietysti ottaa huomioon että yhdessä peruukissa on aika paljon hiuksia, joten yksi tussi ei välttämättä riitä. Oli kampaus mikä tahansa, on peruukki aina harjattava ennen käyttöä. Tätä ei voi välttää millään. Peruukin harjaamisessa on oltava hyvin varovainen, eikä sitä saa harjata kuin omaa tukkaa. Harja saisi mielellään olla hyvin pehmeäharjainen, tai vaihtoehtoisesti harvapiikkinen kampa. Eri peruukit käyttäytyvät harjattaessa hiukan eri tavalla, joten kokeile varoen. Harjaaminen kannattaa aloittaa päällimmäisistä kerroksista ja siirtyä ohut kerros kerrallaan syvemmille tasoille. Kampaa käyttäessä on syytä aloittaa latvoista ja siirtyä varovasti tyveä kohti. Jos peruukissa on takkuja, niitä ei missään tapauksessa saa kiskoa, vaan ne pitää pyrkiä harjaamaan tai kampaamaan auki mahdollisimman lempeästi. Hiuksiin jätettävä hoitoaine tekee myös peruukin kuiduista liukkaita, joka estää takkuuntumista. Joissain tapauksissa pelkkä harjaaminen tai kampaaminen riittää, ja peruukin voi pukea päähänsä saman tien. Suurin osa peruukeista vaatii kuitenkin jonkinlaista leikkaamista ennen kuin se on sen näköinen kuin pitäisi. Suosittelen hankkimaan terävät sakset, vaikkapa sellaiset mitä käytetään oikeiden hiusten leikkaamiseen. Tavallisetkin sakset käyvät hyvin, kunhan ne ovat puhtaat. Peruukki kannattaa ennen leikkaamista käyttää omassa päässä, koska todennäköisesti sinun pääsi ei ole samankokoinen kuin peruukkipää, jossa työstät peruukkia. Synteettiset peruukit valmistetaan tehdastyönä, joten ne voivat olla vinosti leikattu, mikä ei välttämättä ole tarkoitus. Leikkaamalla vaakasuoraan saat nimenomaan vaakasuoria linjoja, mitä aina välillä näkee animessa. Useimmiten animehiukset ovat kuitenkin melko rikkonaisia, ja näin ollen suosittelenkin kääntämään sakset pystyasentoon. Tutki peruukkisi rakennetta, nostele hiusosioita ja tutustu työmaahaasi huolella. Pidä referenssikuvaa vierellä ja leikkaa peruukkia varovasti vähän kerrallaan saadaksesi parhaan lopputuloksen. Jos lyhennät peruukkia paljon, tai siinä pitää olla tietynmittaisia osia, on hyvä kokeilla peruukkia useamman kerran päähän leikkuuprosessin aikana. Jos jokin menee pieleen, sen voi joko yrittää piilottaa tai yksinkertaisesti ostaa uuden. Peruukkien ja hiuslisäkkeiden muotoilu onkin sitten vähän hankalampaa kuin omien hiusten, sillä synteettiset peruukit ovat edelleen muovia eivätkä reagoi tavallisimpiin hiustuotteisiin, poikkeuksena hiuslakka joka sitoo kuituja yhteen. Muovi ei oikeastaan muotoudu muulla kuin kuumentamalla, mutta jos tuot kynttilän peruukin viereen, se sulaa muodottomaksi köntäksi. Eli vaaditaan mietoa lämpöä ja paljon kärsivällisyyttä. Synteettisten peruukkien muotoiluun kannattaa varata aikaa useampi tunti. Hiustenkuivain on yksi vaihtoehto, mutta silloinkin suositellaan käyttämään viileintä mahdollista asetusta. Muita vaihtoehtoja ovat kuumalla vedellä valelu, tai kuumaan veteen upottaminen ja esimerkiksi hiuslisäkkeitä voi muotoilla pakottamalla ne haluttuun muotoon ja laittamalla ne uuniin hetkeksi aikaa. Tällöinkään lämpötila ei saa olla yli sadan asteen, ja niitä on vahdittava koko ajan. Kuumailmakiharrin on samankaltainen vaihtoehto kuin hiustenkuivain, ja sitäkin on vahdittava koko ajan. Joihinkin tyyleihin, esimerkiksi piikkeihin, voi peruukkeja muotoiltaessa käyttää liimaa. Painovoimaa uhmaaviin kampauksiin suosittelen käyttämään painovoimaa apuna, eli muotoiltaessa esimerkiksi suoraan ylös kohoavia piikkejä, suosittelen kääntämään peruukkipään ylösalaisin, että voit muotoilla piikin alaspäin. Piikin sisään voi myös piilottaa esimerkiksi palan styroksia, joka tekee siitä kevyemmän ja joka auttaa piikkiä pysymään paikoillaan. Synteettisiin peruukkeihin voi myös tehdä kampauksia kuten oikeisiinkin hiuksiin, esimerkiksi poninhäntiä tai saparoita. Tällöin kuitenkin tulee huomata, että yksi peruukki ei riitä, sillä synteettiset peruukit ovat rakennettu verkon päälle, joka näkyy ikävästi kun hiuksia siirretään. Tällöin tarvitset lisää hiuksia, mieluusti samaa väriä. Helpoiten tämä onnistuu ostamalla kaksi samaa peruukkia. Toiseen teet kampauksen, ja toisesta irrotat lisähiuksia. Jos katsot synteettisen peruukin hiusten tyveä, huomaat että ne on ommeltu kiinni toisiinsa, ja nämä hiusmatot on sitten ommeltu muutamalla löyhällä pistolla kiinni peruukkiin. Hiuksia ei kannata leikata irti, koska ne on todella vaikea saada takaisin kiinni jos ne eivät ole siinä matossa. Joten suosittelen leikkaamaan maton irti verkosta ja ompelemaan sen kiinni kampausperuukin verkkoon sopivaan kohtaan. Tämä metodi on myös hyvä, jos peruukki on muuten hyvä, mutta esimerkiksi edessä pitää olla eriväristä hiusta, eikä tahdo alkaa värjäämään peruukkia. Ole varovainen irroittaessasi mattoa verkosta, leikkaa ennemmin verkkoon reikiä kuin riko maton rakenne. Muutamissa tapauksissa saattaa kuitenkin olla parasta käyttää jonkinlaista vaahtomuovia tukkalaitteena, esimerkiksi Dragonball- tai Yu-Gi-Oh!-henkisissä puvuissa saattavat sekä omat hiukset että peruukit jäädä kovin valjuksi vaihtoehdoksi. Vaahtomuovia kannattaa kysellä esimerkiksi rautakaupoista, ja sitä voi muovata saksilla halutun muotoiseksi. Väriä harmaankellertävään vaahtomuoviin saa suihkuttamalla väriä tai vaikkapa tusseilla. Jos vaahtomuovista tekee itselleen "peruukin", kannattaa ehkä liimata ne kiinni esimerkiksi peruukkimyssyyn, tai muuhun ihonväriseen päätämyötäilevään päähineeseen. Taaskin omat resurssit ja luovuus ovat hyvin tärkeitä tekijöitä. Peruukin kuljettaminen coniin onnistuu parhaiten omassa päässä. Jos peruukissa on kovin yksinkertainen muotoilu, sen voi kuljettaa paikalle esimerkiksi kangaspussissa ja vain harjata se con-paikalla. Jos peruukki on kovin monimutkainen, suosittelen pitämään sen peruukkipäässä ja pakkaamalla koko hökötyksen tarpeeksi suureen pahvilaatikkoon. Peruukin voi laittaa esimerkiksi nuppineuloilla kiinni peruukkipäähän estääkseen sitä liukumasta pois paikoiltaan kuljetuksen ja muotoilun aikana. Jos peruukissa on mikään hiusosa vapaana, sitä kannattaa harjata conin mittaan varovasti, sillä ne takkuuntuvat ja sotkeentuvat ihan samalla tavalla kuin oikeatkin hiukset. |